lauantai 4. toukokuuta 2019

Puoli väli ylitetty

Tämä viikko on ollut täynnä kaikenlaista. Jos aloitetaan siitä, että viime viikonloppuna olimme Lonnen kanssa käymässä Randerssin trooppisessa eläintarhassa ja oli kyllä hauskaa. Siellä törmäsi viakka mihin erikoisiin eläimiin ja konseptikin oli hieman erillainen kuin mihin on tottunut. Eläintarha oli nimittäin rakennettu siten, että se vastasi sademetsiä.  Siellä sai kiipeillä "vuoria" ylös ja mennä riippusiltaa pitkin. Ilma oli myös hyvin kosteahko että, olisi helposti pärjännyt pienemmälläkin vaatetuksella.  

Eläintarhassa sai myös varoa itse eläimiä sillä suurin osa sai käppäillä siellä vapaasti, vaarallisia ja aggressiivisia lukuunottamatta. 

Piikkisika


  
Jonkin sortin lisko, jolla pituutta oli lähemmäs puolitoista metria! 


Kauempana näkyvät harmaat laatat jotka ovat vedessä olivat valtavia kaloja, nimi jäi valitettavasti pois sillä kaikki eläinten tiedot oli Tanskaksi


Lonne riippusillalla


Tällä viikolla olin maanantai-tiistai Klippehuset kampaamossa ja sitten keskiviikko olikin vapaa päivä Labour day:n kunniaksi. Keskiviikkona äiti, täti ja pikkuveljeni tulivat myös käymään. He varasivat hotellin Aarhusista. 
Keskiviikon vietinkin sitten Aarhussissa. Torstaina en valitettavasti nähnyt äitiä mutta he olivat käyneet museoissa Aarhusissa. Perjantaina he taas tulivat tänne Randerssiin ja käytiin kahvilassa syömässä jossa oli kyllä tähän mennessä parhaat ruuat. 




Perjantaina olimme myös stailmaamassa Tradiumin Businedd of Fashion opiskleijoiden muotinäytöksen malleja. Päivä oli todella mukava ja en kyllä ole ennen ollut tälläisessä koulun tapahtumassa. Opiskelijat olivat nimittäin saaneet isoja firmoja mm.Only, Pieces, Flying tiger of Copenhage ja  Matas sponsoroimaan tapahtumaa.  Showm lopussa lavalta heiteltiin sponsoreilta saatuja lahjoja, joku sai jopa tatuointi lahjakortin! Maraboun suklaalevyjäkin oli jaossa varmasti yli sata. 

Mutta vaikka tällä viikolla on tapahtunut paljon kaikkea mukavaa ja ollut hauskaa, oli perjantai silti haikein päivä, jota täällä ollessani on ollut. Iltapävällä äitini lähti takaisin suomeen ja illalla oli Lonnen vuoro lähteä takaisin kotiin Hollantiin. 

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Aika rientää

Nyt on jo kolmas viikko loppu suoralla ja aika on vian rientänyt. Alku viikosta olin keskiviikkoon saakka paikallisessa kampaamossa töissä ja työ porukka oli ihan mahtava, siellä olen myös ensi viikon ja sen jälkeen menen taas koululle. On ollut mielenkiintoista nähdä miten tavallinen kampaamon arki tanskassa eroaa suomesta. Oli myös mukavaa kertoa työ kavereille suomesta sillä mielenkiintoa oli paljon.  Asiakkaita en ole kampaamossa saanut tehdä mutta yhtenä päivänä sain kyllä letittää ja leikkiä glitterin kanssa, kun kaksi nuorta tyttöä odottelivat äitiään.

Pääsiäinen alkoi täällä jo torstaina ja sen jälkeen kaupat eivät kyllä ole olleet pahemmin auki. Onneksi pizzeriat tekevät silti kotiinkuljetuksia!  Asuntolalla on myös neljä maltalta olevaa turvallisuus-alan opiskelijaa joiden kanssa olemme viettäneet aikaa Lonnen kanssa. Yhtenäkin iltana pidettiin leffa-ilta ja katsottiin poikien valitsema Isn't it romantic, leffa oli hyvä vaikka he nukahtivatkin kesken kaiken.

Olemme myös Lonnen kanssa tutustuneet toisiimme paljon paremmin ja toivon, että tapaamme toisemme vielä joskus. Hänellä on vaihtoa enää kaksi viikkoa jäljellä ja sitten hän matkaa takaisin Hollantiin.

Paljon olemme kuitenkin ehtineet jo tehdä. Viime viikon loppuna olimme Lonnen ystävän Jasminin kanssa Aalborgissa shoppailemassa ja söimme ehkä kätevimmässä buffetissa ikinä.

Ilmatkin ovat ehtineet jo lämmetä ja kahtena viimeisenä päivänä lämpötila on noussut jo 20 asteeseen. Ulkona lenkkeily on siis alkanut ja se onkin todella mukava tapa nähdä kaupunkia ja erilaisia puistoja täällä on.

Pääsiäisloma jatkuu maanantaihin asti ja sitten alkaa taas normaali arki eli kaupat ovat taas auki, vaikka useimmat sulkevatkin ovensa jo viideltä arkenakin.


torstai 11. huhtikuuta 2019

Toinen viikko

Toinen viikko täällä Randerssissa on loppupuolella jo ja aika on kyllä mennyt huimaa vauhtia. Alkuviikosta alkoi kauheat allergiat mutta onneksi pohjoismaissa on samat lääkeaineet eli apteekissa asiointi meni oikein nopeasti ja ulos pääsin oikeiden tuotteiden kanssa. Nyt vain jännitetään, että alkaako viisaudenhammas vihoittelemaan lisää vai pärjäisikö suomeen asti ilman hammaslääkärin apau. 

Tällä viikolla koulun salongissa on ollut vilskettä ja minullekkin on tullut huimasti töitä. Miesten hiuksia enimmäkseen mutta parit raidatkin olen saanut väsätä. Joidenkin asiakkaiden kanssa on aina välillä pientä kielimuuria sillä täällä yllätyksekseni englantia ei oikein mielellään opiskella koulussa. Mutta kaikista on selvitty ja luokkalaiset ja opettaja ovat olleet aina apuna tulkkaamassa.

Kävin myös Lunan kanssa katsomassa kampaamoa johon menen harjoittelemaan ja kyseessä oli kyllä todella mukava ja aika isokin kampaamo. Jos oikein ymmärsin niin kyseisessä liikkeessä on seitsemän työntekijää. Kampaamon pomo ei oikein englantia osannut mutta eiköhän me ainakin google kääntäjän kanssa päästä eteenpäin jos muu ei auta.

Viime viikon launataina kävimme Lonnen kanssa Aathussissa ja oi että oli muuten raskas päivä. Mukava mutta raskas. Kävelimme kaupunkia ympäriinsä, ostelimme paljon vaatteita ja kävimme syömässä. Näimme myös Tanskan kauneimman kadun  Mollestienin.




Ennen

Jälkeen




perjantai 5. huhtikuuta 2019

Ensimmäisen viikon tunnelmia

Ensimmäinen viikko oli ja meni. Ja sanonta "Time flies when you're having fun" pitää kyllä paikkansa. Perjantai tuli aivan yllätyksenä ja plussaa oli se, että päästiin jo puoli kahdentoista aikaan kotiin.
Kouluajat ovat muutenkin kivoja sillä koulun salonki aukeaa klo kahdeksan aamulla ja menee kiinni kolmelta iltapäivällä. Tämä tapahtuu maanantaista torstaihin ja perjantaisin pääsemmekin jo puoli kaksitoista salongin siivoamisen ja harjoituspäihin harjoittelun jälkeen.

Alku viikko oli vähän hiljaisempaa mutta nyt olen jo päässyt hyvin juttuun luokkalaisten kanssa ja hekin uskaltavat pitää yllä vähän pitempiäkin keskusteluja, mikä on kyllä mukavaa. Sain myös mukavana yllätyksenä eilen tietää sen, että pääsen malliksi hiusten värjäykseen ja sinähän menikin sitten koko päivä mutta upea väri tuli! Tekijä oli puolitoista vuotta opiskellut Melina niminen tyttö  ja tulimme todella hyvin juttuun. Molemmilla riitti kysyttävää ja vaikka kummankaan englanti ei täydellistä ollut niin molemmat ymmärrettiin toisiamme todella hyvin.
Välejä luokkalaisten kanssa lähensi myös se, että he rakastivat fatzerin sinistä jota tuliaiseksi olin heille tuonut!

Aloimme myös Lonnen kanssa käydä kuntosalilla. Uudet laitteet ja iso tila ja viereisessä salissa on eri urheilumahdollisuuksia kuten sulkapallo tai lentopallo. Kuvia otan kun salilla ei ole muita käyttäjiä!
Koulun tarjoama ruokakin on ollut mainiota! Eilen oli tortilloja ja lohkoperunoita ja muuta hyvää. Eli ei tarvitse pelätä mitään "eksoottisia" ruokia.

Tänään kävimme myös Lonnen kanssa Randersin Storcenterissä, isossa ostoskeskuksessa jossa on vaatekauppoja ja Bilka niminen hypermarketti, jossa oli aivan kaikkea tarjolla. Oli myös melko mukava yllätys, että sain päivän bussimatkat ilmaiseksi kun kuskit vain kertoivat että "for free" kun lippua menin ostamaan.







Huomenna menemme Lonnen kanssa kiertelemään Aarhussia aamusta iltaa, toivottavasti vain ei sada niinkuin sääennusteessa luvattiin.


maanantai 1. huhtikuuta 2019

Ensimmäinen koulupäivä Tradiumilla

Ensimmäinen päivä oli ja meni. Opettajat olivat todella mukavia ja yhteinen kieli löytyi kaikkien kanssa vaikka kertoivatkin etteivät sitä paljoa käytä.
Aamu alkoi klo 8.30 ja Hanne ja Luna esittelivät koulun tiloja minulle.  Yllätyksenä tuli, että koululla on seitsemän työtilaa jo pelkille kampaajille, yksi näistä on koulun salonki ja loput on suunniteltu eri aihealueille. Yksi huone oli omistettu kokonaan hiusten pesulle!

Ja sitten niihin suomesta poikkeaviin asioihin joita oli melkoisesti. Täällä ensimmäinen vuosi alkaa joulun jälkeen ja kestää 20 viikkoa jonka jälkeen varsinainen koulu alkaa. Täällä koulu myös kestää neljä vuotta ja oppilailla on 2 päivän koe joka määrää sen, että valmistuvatko he!
Koulun salongissa myös hiukset pestään hanskat kädessä, josta henkilökohtaisesti en oikein tykkää sillä esim lämpötilaa on todella vaikea arvioida. Kulmien nyppiminen on myös aivan oma juttunsa täällä, koululla nimittäin käytetään vahaa pinsettien kanssa!

Seuraavaksi voisinkin kertoa enemmän arkipäiväisemmstä jutuista. Ensinnäkin tanskan kruunun ymmärtäminen on ainakin minulle ollut todela hämmentävää. Pienemmissä kaupoissa ei myöskään hinta näy asiakkaalle suoraan eli ensiksi pitää muistaa mainita myyjälle, että puhut englantia ja sen jälkeen pitää korvat höröllä jotta hinnasta saa jotain selkoa. Monet myyjät osaavat englantia todella  hyvin, mutta jostakin syystä vaikka aloittaisit keskustelun englanniksi he silti vastaavat Tanskaksi eli siitä ei kannata yllättyä.
Näin euroon tottuneena, oli aivan käsittämättömän hankalaa tottua siihen että lompakossa on satasen ja kahdensadan seteleitä, mutta ainakin tällä hetkellä kurssit menevät niin että 100 kruunua on noin 13 euroa. 
Hinnat ruuan kanssa menevät melko käsi kädessä suomen hintojen kanssa mutta kannattaa silti tarkistaa hinta suomessa jos esim vaatteita ostaa koska joillakin brändeillä on aikamoisia heittoja hintojen kanssa. 
Halpis ruokakauppoja täällä on muutamia. Lidl löytyy mutta sinne pitää kävellä noin 20 minuuttia. Asuntolan lähellä kuitenkin löytyy Aldi niminen ruokakauppa josta löytyy hyvin opiskelijabudjetilla ruokaa. 
Asuntolassa ei kuitenkaan huoneessa ole minkäänlaista kylmäkaappi eli kannattaa ostaa ruokaa jonka voi syödä heti tai se ei tarvitse kylmää. Yleisissä keittiöissä on jääkaapit mutta siellä taas vaarana on se, että muut syövät muiden ruokia eli kannattaa siis olla "varovainen". Asuntolalla ei myöskään ole oikein minkäänlaista keittömahdollisuutta sillä keittiöistä löytyy vain mikro jolla ruuan voi lämmittää. Asuntolan asukkaille löytyy maanantaista-tostaihin ilmainen aamupala.lounas ja päivällinen mutta perjatai-sunnuntai pitää ruoka tehdä itse.  
Pikku vinkkinä voin sen sanoa, että huoneessa on avattava ikkuna jonka väliin saa laitettua esim jogurtti purkin jolloin se pysyy mukavan viileänä. 

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Ensimmäinen päivä Randerssissa!

Huh mikä päivä! Herätys soi klo 4.00 ja siitä vaan kimpsut ja kampsut mukaan kohti Helsinki-Vantaata. Lento lähti puoli kahdeksan pintaan mutta kentällä olin jo kuudelta. Kaikki sujui oikein hyvin, lähtöselvityksen olin tehnyt netissä edellisenä päivänä joten kentällä piti vain saada laukku kohti ruumaa.

Tanskassa kaikki olikin sitten erilaista. Iso lentokenttä mutta onneksi englanniksi osoitin viitata, että löysi perille. Ostin junalipun välillä Lufthavn-Arhus H. Matka oli pitkä ja puuduttava mutta onneksi sitä ei kokonaan yksin tarvinnut viettää!. Vastapäätä nimittäin istui pariskunta, joka ystävällisesti käänsi junan kuulutukset ja kertoi muutenkin nippelitietoija tanskassa junalla matkustamisesta.

Aarhussissa sitten piti nousta ja vaihtaa uuteen junaan. Eli viides tunti junailua alkoi ja onneksi tarvitsee seuraavan kerran junalla kulkea vasta parin viikon päästä koska aika puuduttavaa se on parin tunnin jälkeen.

Randerssiin tultua sitten tapasin hollantilaisen Lonnen joka näytti paikkoja ja opetti talon tavoille. Käytiin jopa pizzalla ja pakko kyllä sanoa, että hyvää pizzaa mutta oudointa asiakaspalvelua ikinä.  Onneksi Lonne oli apuna sillä itse olisin ollut aivan ulapalla. Muutenkin tultiin niin hyvin juttuun, että tuntui jo siltä että oltais tunnettu paljon kauemminkuin vasta 5 tuntia.

Kuvia ei tähän hätään valitettavasti ole, kun netti toimii sen verran hitaasti mutta nättiä on ollut mitä pari tuntia ehti tossa kaupungilla pyöriä!