lauantai 4. toukokuuta 2019

Puoli väli ylitetty

Tämä viikko on ollut täynnä kaikenlaista. Jos aloitetaan siitä, että viime viikonloppuna olimme Lonnen kanssa käymässä Randerssin trooppisessa eläintarhassa ja oli kyllä hauskaa. Siellä törmäsi viakka mihin erikoisiin eläimiin ja konseptikin oli hieman erillainen kuin mihin on tottunut. Eläintarha oli nimittäin rakennettu siten, että se vastasi sademetsiä.  Siellä sai kiipeillä "vuoria" ylös ja mennä riippusiltaa pitkin. Ilma oli myös hyvin kosteahko että, olisi helposti pärjännyt pienemmälläkin vaatetuksella.  

Eläintarhassa sai myös varoa itse eläimiä sillä suurin osa sai käppäillä siellä vapaasti, vaarallisia ja aggressiivisia lukuunottamatta. 

Piikkisika


  
Jonkin sortin lisko, jolla pituutta oli lähemmäs puolitoista metria! 


Kauempana näkyvät harmaat laatat jotka ovat vedessä olivat valtavia kaloja, nimi jäi valitettavasti pois sillä kaikki eläinten tiedot oli Tanskaksi


Lonne riippusillalla


Tällä viikolla olin maanantai-tiistai Klippehuset kampaamossa ja sitten keskiviikko olikin vapaa päivä Labour day:n kunniaksi. Keskiviikkona äiti, täti ja pikkuveljeni tulivat myös käymään. He varasivat hotellin Aarhusista. 
Keskiviikon vietinkin sitten Aarhussissa. Torstaina en valitettavasti nähnyt äitiä mutta he olivat käyneet museoissa Aarhusissa. Perjantaina he taas tulivat tänne Randerssiin ja käytiin kahvilassa syömässä jossa oli kyllä tähän mennessä parhaat ruuat. 




Perjantaina olimme myös stailmaamassa Tradiumin Businedd of Fashion opiskleijoiden muotinäytöksen malleja. Päivä oli todella mukava ja en kyllä ole ennen ollut tälläisessä koulun tapahtumassa. Opiskelijat olivat nimittäin saaneet isoja firmoja mm.Only, Pieces, Flying tiger of Copenhage ja  Matas sponsoroimaan tapahtumaa.  Showm lopussa lavalta heiteltiin sponsoreilta saatuja lahjoja, joku sai jopa tatuointi lahjakortin! Maraboun suklaalevyjäkin oli jaossa varmasti yli sata. 

Mutta vaikka tällä viikolla on tapahtunut paljon kaikkea mukavaa ja ollut hauskaa, oli perjantai silti haikein päivä, jota täällä ollessani on ollut. Iltapävällä äitini lähti takaisin suomeen ja illalla oli Lonnen vuoro lähteä takaisin kotiin Hollantiin. 

2 kommenttia:

  1. Kuvat eivät valitettavasti avautuneet, mutta tekstistä päätelleen tosi antoisa retki. Olette aloittaneet sen arvioinnin tekstiviestistäsi päätellen, lähetätkö sen kun saatte sen valmiiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi harmi ;/ ja juu aloitettu ollaan arvioinnin kanssa ja Hanne lähettikin sen sulle jo spostiin.

      Poista